4. heinäkuuta 2017

Vähänpä tiesin...

Kovasti minä yhdeksän kuukautta valmistauduin synnytykseen ja vauvan tuloon. Moni asia on kuitenkin osoittautunut todellisuudessa aikalailla päinvastaiseksi. Ei tätä vauva-arkea voi siis tietää, ennen kuin kokeilee. Tässä muutama esimerkki.

Ensinnäkin synnytyksen kesto. Minähän varasin mukaan ajanvietettä aina ristikkolehdistä Aira Samulinin elämänkertaan, ja valmistauduin  siihen, että synnytystä odotellessa vierähtää aikaa kenties jopa useampi vuorokausi. Kaikki, niin tutut kuin tuntemattomatkin, muistuttelivat, että ensikertalaisen synnytys voi kestää todella pitkään, ja tylsyys iskee helposti odotellessa. Toisin kuitenkin kävi. Sairaalassa olimme yökahdelta ja tyttö oli sylissä aamulla kello 07.58. Se oli niin nopeaa (ja kivuliasta) menoa, että siinä ei sen enempää ristikkolehdet kuin hömppäromaanitkaan kiinnostelleet.

Olin myös kuullut monenlaisia mielipiteitä sairaalan hoitohenkilökunnasta. Olen jopa kuullut, että äidit ovat vaatineet kätilön vaihtoa kesken synnytyksen, jos kemiat eivät ole kohdanneet. Yleensäkin olin kuullut monia ikäviä mielipiteitä suurien synnytyssairaaloiden meiningistä, mutta oma kokemukseni oli sen sijaan todella hyvä. Täytyy kiitollisena todeta, että jokaikinen minua hoitanut kätilö ja lääkäri oli todella ammattitaitoinen ja kuunteli toivomuksiani. Olo oli turvallinen ja sain kaiken tarvitsemani avun. Apua tarjottiin vaikkei olisi pyytänytkään, ja vieriosastolla vietetty aika oli oikein mukavaa ja rentoa koko perheen mielestä. Omaan synnytykseeni sattui vielä kätilöiden vuoronvaihto, ja vaikka kätilöt olivat keskenään täysin erilaisia persoonia ja aivan eri ikäisiä, pidin molemmista todella paljon.


Minua myös tsempattiin etukäteen, että väsymys synnytyksen jälkeen ei haittaa, sillä vauvahan pääasiassa nukkuu pari ensimmäistä viikkoaan. Meidän neito on kuitenkin iloisesti huutanut ja heilunut valveilla suurimman osan ajastaan. Nyt kahden kuukauden iässä tyttö on alkanut hieman rauhoittua ja hän myös nukkuu nykyisin (hieman) pidempiä pätkiä. Aivan siis päinvastoin kuin ennakoitiin. Ehkä jonkinmoinen koliikkivaihekin koettiin tuossa kuukauden ja kahden välillä, mutta nyt tyttö on selvästi rennompi ja tyytyväisempi. Ehkä jonkinlaista unirytmiäkin on havaittavissa, jes!

Vauvan myös sanottiin olevan alkuajan aivan omassa maailmassaan. Tytöllä oli kuitenkin silmät apposen auki jo synnytyssalissa ollessamme, ja hän havannoi maailmaa virkeästi alusta alkaen. Kätilötkin totesivat, että onpa tytössä virtaa. Hän ei siis ollut edes aivan vastasyntyneenä vain pieni tuhiseva nyytti, vaan terävän temperamentin omaava suuri persoona.

Sitteriä minulle kehuttiin ihanana arjen apurina, sillä varsinkin virkeät ja toimeliaat vauvat katselevat mielellään ympärilleen. No, meillä on virkeä ja toimelias vauva, mutta sitteri on vihoviimeinen paikka missä hän viihtyy. Kaikki muu menee, paitsi sitteri. Mieluummin neito on vaikka omassa pinnasängyssään tuijottamassa seinää, kuin sitterissä katselemassa ympärilleen. Siinä siis yksi toistaiseksi täysin turha ostos! Jospa myöhemmin tyttö alkaisi viihtymän siinä edes pieniä hetkiä kerrallaan. Onneksi ei panostettu sitteriin suuria summia, vaan ostettiin sellainen karvalakkimallien karvalakkimalli. Vai lienekö se halpismalli syynä sitterin epäsuosioon, tiedä häntä... :D

Olin myös henkisesti valmistautunut, että kropan (nimenomaan ulkonäön!) palautuminen ennalleen veisi aikaa jopa vuoden verran. Ajattelin että hyvä jos loppukesästä pääsen takaisin treenien pariin. Suunnittelin myös, että täytyy ostaa ns. väliaikaisia vaatteita, sillä omiin vanhoihin vaatteisiin ei tulisi mahtumaan aikapäiviin. Paino on kuitenkin tippunut kuin itsestään imetyksen myötä. Myös liikunnan pariin pääsin jo muutama viikko synnytyksen jälkeen, ja nyt kaksi kuukautta synnytyksestä monipuolisetkin jumpat ja punttitreenit luonnistuu. Synnyttänen kropan ehdoilla tietty, mutta kuitenkin!